kolmen naisen loukussa

Haluaisin olla kolmen tai jopa neljän naisen kanssa. Haluaisin olla se jolle te teette jotain. Eniten kiehtoo isorintaiset naiset, haluaisin imeä sellaisen nännejä. Voisimme istua sohvalla sylikkäin, muut kaksi voisi olla toistensa sylissä. Yksi alkais suudella minua, toinen puristelisi rintojani, ja imisi nännejäni, Kolmas suutelisi varpaitani, ja nousisi sieltä ylemmäs kohta pilluani. Neljäs antaisi minun imeä nännejään, ja tämän jälkeen riisuisi housunja ja istuisi naamalleni. Niin, että saisin nuoltua hänen pilluaan.
Yksi naisista riisuu alushousuni, ja työntää sormen sisääni. Samalla kun nuolee pilluani, pyörittelee klitoristani kielellään. Liikuttelee kieltä edestakaisin, ja välillä imaisee klitoristani voimakkaasti. Yhden naisista haluan työntävän analiini joko dildon, tai panevan minua lannedildon avulla. Kaksi muuta naista voisivat tässä samalla hyväillä toisiaan. Jatkatte minun tyydyttämistä niin kauan, että saan orgasmin ja samalla ejakuloin. Kun minut olette saanut tyydytettyä olisi vuorossa joku toinen, haluaisin ainakin päästä nussimaan lannedildolla anaaliin, sekä mukana voisi olla toinen joka panisi samaa naista samaan aikaan dildolla pilluun. Kolmas voisi keskittyä, joko hyväilemään naisen rintoja tai istua hänen naamallaan. Antaa omien pillumehujen valua hänen kasvoilleen.
vainme: Nainen 35 v. Päijät-Häme


Käyttäjä ei ole lisännyt kuvia tähän fantasiaan.

Käyttäjän 'vainme' lisäämät nettivideot

kuva
*Play-ikoni avaa videosivun uudessa välilehdessä.

Lähetä viestiä tämän fantasian kirjoittajalle

Kuvaus max 500 merkkiä. HTML-tagit eivät ole sallittuja.
Voit lisätä halutessasi kuvia viestiin
Selaa…
Selaa…
Selaa…
Jos haluat vastata tämän fantasian kirjoittajalle, niin luo palvelun tunnukset, kirjaudu sisään ja hanki vastausoikeus.


Ilmianna asiaton fantasia ›
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ilmiantaa asiattomia fantasioita